Edellisellä sivulla osassa 1 kerrottiin mm. Sonnyn Hämeenvaaran (Järvenpään) kartanosta Houni -järven rannalla Viipurista länteen. Tällä sivulla on lisätekstiä ja kuvia tuota aihetta sivuten. Alaosan lähdeluettelossa on mainittu tämän sivun lähteenä olleet kirjat.

Hämeenvaaran eli Järvenpään kartano, maalaus Victor Svaetichin 1917

Hämeenvaaran (Järvenpään) kartano oli kauniissa maisemassa Hounijoen tuntumassa sen länsirannalla. Hounijärvestä lähtevän joen alkuosa on suvantomainen, ja siinä virtaus ei juuri korostu. Vesi oli syvyydeltään uimakelpoinen ja Järvenpäässä toimi tuossa kohtaa uimakoulu. Talokeskuksen kohdalla joki alkaa viettää loivasti muodostaen alempana kosken. Hounijoen yli johti puusilta, joka yhdisti eri puolilla olevia peltoja. Rovasti Alexander Sonny oli ostanut tilan vuonna 1892. Tilan kaksikerroksisen hirsisen päärakennuksen oli Sonny rakennuttanut vuonna 1895. Rakennuksen koko oli 20 metriä x 7 metriä, uunilämmitteisiä huoneita oli seitsemän.

Erillinen työväen asunto (8 x 6 x 3 metriä) oli rakennettu hirrestä vuonna 1905, uunilämmitteisiä huoneita oli siinä neljä. Kivinavetta oli valmistunut vuoden 1910 tienoilla. Alexander Sonny kuoli samana vuonna 1905.

Järvenpään kartanon pihapiirissä ollut työväen asuintalo

Vahvialan Järvenpään kylässä asuneen Antti Koskelainen (s. 1906) muistelu-kirjoitus:

Juhannusjuhlat 1910 -luvulla

Juhannuskokkoa tekivät koko kylän miehet. Martin Sonny oli silloin Hämeenvaaran kartanon isäntänä. Hän oli aattona laittanut kartanon miehet ja hevosen kokon tekoon. Joskus kokkoon tuotiin vanha vene. Me pikkupojat olimme muun väen kanssa Kokkokalliolla odottamassa kokon sytytystä. Herrasväkeä odotettiin paikalle, heidän saavuttuaan kokko voitiin sytyttää. - Herrasväki näkyy jo tulevan. Martin -herra tulee pyssy kainalossaan. Hänen vieressään oleva Arttu -herra on tullut kaupungista juhannuksen viettoon. Siinä on myös työnjohtaja Kustaa Sirola, ja vielä harjoittelijoita, joita Martin -herra piti kesäisin. Sitten tulee naisväki, siinä on Olga -neiti, Ulla -neiti ja Lula -ryökkinä (hienoneiti) ja Arttu -herran rouva. Nämä kun ovat tulleet ja tervehtineet, voidaan kokkokin laittaa palamaan. Tuohet sytytetään kokossa, kokossa olevan korkeimman kelohonka-tukin päähän on asetettu öljypullo. Martin -herra ampua pamauttaa öljypullon rikki, ja niin saakin tuli vauhtia. Kuivat katajat siinä rätisevät ja tuoreet katajat savua tupruttavat. Savu näkyy naapurikyliin asti. Sitten aletaan piirileikki, jossa neiditkin ovat mukana. Lauletaan "Kalliolle kukkulalle" ja piirileikki jatkuu nuorten kesken. Kokosta ovat risut palaneet, mutta vielä tarkkaillaan kokon pitempiä rankapuita. Niiden kaatumissuunnassa tarinen mukaan jäävät tytöt vanhoiksi piioiksi. Herrasväki poistuu ensin paikalta, piikoja ja työväkeä jää vielä piirileikkiin.

(kirj. Antti Koskelainen)

1930-luku

Ollaan jälleen juhannuskokolla, mutta aikaa on kulunut parikymmentä vuotta. Nyt ovat kylän nuoret olleen kokon teossa. Entinen herrasväki on mennyt pois, mutta kuin heidän perintönään on kokkoa poltettu jokaisena juhannuksena. Piirileikkiä mennään ja kokko roihuaa ja se pöyhitään välillä, että se saa uutta virikettä palamiselle. Joukko hajautuu poispäin, kokko jää vielä riutumaan.

(kirj. Antti Koskelainen)

Wilhelm Ögård (1877-1962) nuorena

Hämeenvaaran kartanon ostanut Wilhelm Ögård oli syntynyt 1877 Pyhtään kunnan Munapirtin saaressa maalaistalossa. Hänen aiempi sukunimensä oli Rasi. Wilhelm Rasi kirjoittautui uudenkaarlepyyn seminaariin valmistuakseen kansakoulunopettajaksi. Seminaarin rehtorin ehdotuksesta hän muutti sukunimensä ruotsinkieliseksi, nimeksi tuli "Ögård". Ögård omisti Munapirtissä Hinkabölen tilan, ja toimi luottamustehtävissä Pyhtäällä. Hän osti sitten Viipurin maalaiskunnasta Äikään kartanon vuonna 1902. Sitten Äikää myytiin 24.5.1910 ja hän osti 8.7.1911 Vihdin kunnasta Simolan perintöratsutilan. Jotkin Ögårdin lapsista syntyivät Lohjalla. Vihdin Simolan tila myytiin 22.1.1916. Ögård muutti 1916 takaisin Viipurin maalaiskuntaan, ja hän piti silmällä sopivaa myytävää maatilaa. Sellainen ilmaantuikin ja he ostivat Olga Sonnyltä Hämeenvaaran kartanon 10.10.1916. He muuttivat Hämeenvaaran kartanoon 8.12.1916. Kauppahinta oli 225 000 markkaa. Hämeenvaaran kartano oli Vahvialan kunnassa. Ögård toimi myöhemmin Vahvialassa kunnanvaltuutettuna ja kunnan tilintarkastajana.

Hämeenvaaran kartanon heinäväkeä Joulun viettoa kartanossa. Takana sohvalla oikealla Wilhelm Ögård

Ögårdit asuivat kartanossa 9.3.1940 asti, jolloin vihollinen oli jo Viipurinlahden länsirannalla. Myöhemmin Ögård jatkoi Pyhtään tilansa viljelyä, hän omisti edelleen vanhan maatilansa. Hämeenvaaran kartano muutettiin sotasairaalaksi jatkosodan aikana vuonna 1944. Sotasairaalan lääkäri majoitettiin Ögårdin Maj-Lis -tyttären huoneeseen, jonka seinällä oli Greta Garbon kuva. Lääkäri lähetti kuvan Maj-Lis - tyttärelle. Wilhelm Ögård ei muuttanut takaisin Hämeenvaaraan sieltä poistuttuan v. 1940.

Greta Garbon kuva Hämeenvaaran kartanon seinältä

Rapattilan kartano, maalaus Victor Svaetichin 1914

Hämeenvaaran entinen isäntä Martin Sonny (Sonni) Rapattilan kartanossa

Rapattilan kartano sijaitsi Viipurin keskustasta n. 7 km luoteeseen. Se oli meren tuntumassa, Viipurista sisämaan suuntaan oli Suomenvedenpohja -niminen merialue. Kartano oli näkyvällä paikalla ja se näkyi maantielle. Kartanon omisti vuoden 1880 tienoilla viipurilainen konsuli Johan Sparrow. Sitten tilan omisti pankinkomissaari C.G. Ramsten ja vuonna 1900 omistajaksi tuli vapaaherra Magnus Stackelberg. Stackelberg jätti tilan hoidon tilanhoitajan tehtäväksi. Vuosina 1905 - 1916 tilanhoitajana oli agronomi Uljas Grönroos. Agronomi Martin Sonny toimi tilanhoitajana noin vuosina 1917-1923. Kartanoon tunkeutui sotamiehiä 17.9.1917, Martin Sonnyn sisar Julie Sonny surmattiin pistimellä ja Martin Sonnya haavoitettiin.

Rapattilan omistaja Magnus Stackelberg myi kartanon agronomi Väinö Rouhiaiselle (1880 – 1952) vuonna 1923. Agronomi Rouhiainen oli tarkan miehen maineessa hänen valvoessaan työntekijöitään pellolla. Mm. ohiajavaa autoa eivät peltomiehet saaneet katsella pitkään, koska työaikaa kului siinä hukkaan isolta miesjoukolta.

Agronomi Martin Sonny Agronomi Väinö Rouhiainen

Väinö Rouhiainen Viipurin alueen puhelinluettelossa vuonna 1938:

Rouhiainen, Väinö, agronoomi, Rapattila puh. Tienhaara 50

Ylioppilasmatrikkeli:

ROUHIAINEN Väinö s. Antrea 17.7.1880 Yo Viipurin klass. lys. Agronomi (Mustiala) 1905. Rapattilan kartanon omistaja ja hoitaja 1923-40, kuollut 27.11.1952. — Pso 1912 Aune Elina Piilonen.

Kesävieraana Järvenpään kylässä

Järvenpään kylä Viipurin länsipuolella käsitti useita maalaistaloja. Järvenpään kylässä Uustalon maatilalla Houni-järven rannan lähellä kävi 1928-1939 kesävieraana Viipurilainen Hagmanien perhe. Perheen isä kävi kesällä Viipurissa töissä ensin junalla ja myöhemmin omalla autolla. Perhe muutti junakyydissä noin kesäkuun kymmenes päivä joka vuosi maalle. Noita kesiä muisteli perheen poika Nisse Hagman. Nisse Hagmanin lapsia olivat jääkiekkoilija Matti Hagman ja aitajuoksija Riitta Salin.

Rautatieaikataulu v. 1933. Rapattilan kartanoa lähinnä oli Hovinmaan asema. Järvenpään kartanosta lähimmät asemat olivat Hämee ja Houni.

Kartalle merkittyjä kohteita:

Kartanoita:

A = Järvenpää eli Hämeenvaara G = Suur-Merijoki

(sijainti hieman merkinnästä vasemmalle) H = Onnela

B = Rapattila (I puuttuu)

C = Lyykylä J = Kirjola

D = Monrepos K = Liimatta

E = Kiiskilä

F = Hapenensaari Kyliä:

X = Yläsommee (poliitikko

Johannes Virolaisen syntymäkylä),

A –merkinnän yläpuolella kartassa on

Nurmi –teollisuustaajama

LISÄOSA:

Viipurin alueen eräitä kartanoita

Näitä kartanoita käsitellään laajasti Otto-I Meurmanin kirjassa "Viipurin pitäjän historia, osa 3 kartanot". Kartanoita käsitellään kirjassa noin 80 kpl. Tässä joitakin esittelyjä alueen kartanoista.

Lyykylä

Lyykylän kartano sijaitsi n. 12 km Viipurista koilliseen Lyykylänjärven rannassa. Se oli vuodesta 1874 Hackman & Co -yhtiön omistuksessa. Päärakennuksessa oli 15 huonetta. Lyykylän tilanhoitajana toimi agrologi Einar Markelin 1934-1939. Hänen tyttärensä Lea (Pippe) oli myöhemmin naimisissa aiemmin mainitun Karin Liesmaan Martti-pojan kanssa. Tilanhoitaja Einar Markelin (1903-1975) oli kotoisin Helsingin maalaiskunnan Tikkurilassa sijainneelta Härtaksen tilalta. Hän valmistui agrologiksi Turussa ja opiskeli sen jälkeen Ruotsissa. Markelin toimi vuosina 1926-1934 Saaren kartanon tilanhoitajana Mäntsälässä ja Lyykylän kartanon tilanhoitajana 1934-1939. Sodan jälkeen hän hoiti mm. Porkkalan alueen jälleenrakennustehtäviä ja viljeli Tikkurilan maatilaansa.

Monrepos -kartano

Monrepos

Tunnetuin Viipurin alueen kartanoista. Siitä kertova iskelmä on "Muistatko Monrepos'n". Säveltäjä Erik Lindström, sanoitus Aili Runne, esittäjä Annikki Tähti, ensimmäinen levytysvuosi 1955.

Monrepos'n kartano sijaisee Viipurin kaupungin pääsaarella sisämaan puoleisen merialueen rannan lähellä. Kartanon pitkäaikainen omistajasuku oli Nicolay. Ennen sotaa kartanon omisti Paul Nicolay ja sen jälkeen hänen sisarenpoikansa kreivi Nikolai van der Phalen. Kartanoon kuuluu suuri päärakennus ja puisto. Kartano säilyi toisessa maailmansodassa.

Kiiskilä

Kiiskilä sijaitsee n. 15 km Viipurista lounaaseen Viipurista avomerelle olevan merialueen rannalla. Kauppias Leopold Krohn osti kartanon 1844. Krohnit olivat huomattava kulttuurisuku. Vuosina 1897-1917 Kiiskilän omisti tilanomistaja Wilhelm Breitenstein.

Wilhem Breitenstein oli Suomen entisen pääministerin Alexander Stubbin isoäidin isoisä. Alexander Stubb kertoo blogissaan vierailustaan Viipuriin ja Kiiskilän kartanoon. Kartano oli v. 2007 Pietarissa sijaitsevan Alma-telakan omistuksessa. Se on säästynyt sodassa, mutta on huonossa kunnossa.

Hapenensaari

Hapenensaari sijaitsi n. 20 km Viipurista (10 km meritietä) lounaaseen Viipurista avomerelle olevalla merialueella saaressa.

Sen viimeinen omistaja oli antiikin kirjallisuuden professori Emil Zilliacus (1878 - 1961). Emil Zilliacus näki v. 1941 kartanon palaneena. Emil Zilliacuksen poika oli kirjailija Benedict Zilliacus (1921-2013). Isä Emil Zilliacus tunsi ruotsalaisen kreivin Eric von Rosenin (1879 - 1948), joka lahjoitti Suomen ilmavoimien ensimmäisen lentokoneen v. 1918. Kreivi Eric von Rosen vieraili 1930-luvulla Hapenensaaressa, Benedict -poika haki hänet Viipurista veneellä. Ilmavoimien kellukekone lensi silloin sattumalta veneen yli. Kreivi von Rosen näki silloin koneen siivessä olleen ilmavoimien tunnuksen, se oli hänen henkilökohtainen onnenmerkkinsä, hakaristi.

Suur-Merijoki

Suur-Merijoki sijaitsi 12 km Viipurista lounaaseen. Kartanon omisti vuoteen 1901 Kiiskilän yhteydessä mainittu Wilhelm Breitenstein, kartanon osti silloin sveitsiläissyntyinen kumitehtailija Maximilian Neuscheller (1860-1919). Hän rakennutti kartanon päärakennukseksi vuosina 1902-1903 kivilinnan, jonka suunnittelivat arkkitehdit Gesellius-Lindgren-Saarinen. Neuscheller kuoli vuonna 1919 ollessaan bolshevikkien pidättämänä, ja kartano siirtyi Suomen valtiolle v. 1927 ilmavoimien käyttöön. Ilmavoimilla oli lähellä Suur-Merijoen tukikohta, ja kartano toimi mm. upseerikerhona. Suur-Merijoen tukikohdassa toimi lento-upseerina Mobilisti -autolehtiä julkaisevan Kai L. Bremerin isä majuri Lauri Bremer.

Suur-Merijoen kartanoa. Osa kuvista isännän ottamia varhaisia värikuvia.

Onnela

Onnela sijaisti 5 km Viipurin keskustasta pohjoiseen sisämaan suuntaan vanhan Saimaan kanavan tuntumassa. Vanhan Saimaan kanavan rakentamisen aikaan 1800 luvun puolivälissä Viipurin läänin kuvernöörinä toimi paroni Casimir von Kothen. Hän rakennutti Onnelan kartanon kanavan tuntumaan. Onnelan osti 1870-luvulla pietarilainen bremeniläistä sukua oleva kauppias T. Gromme. Hänen poikansa Tilman Gromme (1836-1900) oli opiskellut pietarilaisessa taideakatamiassa. Tilman Grommen tuhlaileva elämä kulutti hänen suurta omaisuuttaan. Kalliina päähänpistona hän osti Ranskasta linnamaisen palatsin, palatsi oli 1651 rakennettu Maisons Laffitte. Gromme vietti loisteliasta elämää Ranskan palatsissaan taiteilijoiden ympäröimänä. Sitten rahat loppuivat. Grommen kuoltua hänen omaisuutensa joutui Viipurin kaupungille ja Maisons Laffite myytiin Ranskan valtiolle, se on Ranskassa suosittu turistikohde. Onnela tuhoutui talvisodassa.

Maisons Laffite Ranskassa

Kirjola

Kirjolan kartano sijaitsi 20 km Viipurista etelään merialueen itärannalla. Kirjola kuului mm. Alfthan -suvulle. Omistaja Anton Alfthan (1792-1854) perusti kartanoon kynttilätehtaan v. 1829. Kynttilätehdas siirrettiin v. 1849 Viipuriin, ja sen nimeksi muutettiin Havin tehtaat. Tehdas toimii nykyään Riihimäellä.

Liimatta eli Säiniö

Liimatta sijaitsi 6 km Viipurin keskustasta kaakkoon sisämaassa. Kartanon päärakennus vuodelta 1824 oli Carl Ludvig Engelin suunnittelema. Vuoteen 1912 kartanon omistajasuku oli Thesleff. Wilhelm Thesleff myi kartanon kauppaneuvos Juho Lallukalle vuonna 1912. Juho Lallukka oli syntynyt vuonna 1852 Räisälässä. Hän kuoli 61 -vuotiaana keuhkokuumeeseen 1.12.1913. Leski Maria Lallukka kuoli 1923 ja kartano myytiin Viipurin kaupungille. Kartano tuhoutui sodan aikana. Lallukkojen yhteisen testamentin osoittamilla varoilla rakennettiin Helsinkiin Lallukan taiteilijakoti.

LÄHTEET:

Viipurin pitäjän historia osa III: kartanot. Tekijä Otto-I Meurman, julkaisuvuosi 1985

Suomenvedenpohja : kyliä talosta taloon : Viipurin pitäjän Kaukola, Lavola, Palosilta, Rapattila, Rääsiä,Vatikivi, osa Ykspäätä / toimittanut Kalevi Leino Kylätoimikunta, julkaisuvuosi 1991

Suomen kulkuneuvot 1933

Järvenpää - Vahvialan helmi / Esko Mälkki, Antti Koskelainen, Markku Puustelli & Riitta Wallin, julkaisuvuosi 2017

Moöns Sång, Wilhelm Ögårds liv och dikter. Mogenpört ös byaförening, Pyttis 2002.

Paluu Arvo ja Karin Liesmaa sivulle:

https://urjala.kuvat.fi/arvoliesmaa/